Ruokaa!

posted in: Uncategorized | 6

Koska sitä on jo jonkin verran kyselty niin ajattelin nyt vihdoin kertoa vähän omasta ruokavaliosta. Oikeastaan en välttämättä olisi halunnut kirjoittaa asiasta mitään koska en tahdo olla yksi ”niistä ihmisistä” jotka paasaa omaa elämäntapaansa muille ainoana totuutena. Kerronkin nyt siis vain mikä toimii minulle ja ehkäpä se voi toimia myös sinulle. Kokeilemalla se selviää jos kiinnostaa ja ainahan voi palata entiseen jos se tuntuu paremmalta.

Elikkä nykyään ruokavalioni on vegaani. Tiedän, tiedän…”ääk no mitä sä sitten voit syödä? Pelkkiä salaatinlehtiä?” Tämä vaikuttaa ainakin olevan yleinen ensireaktio. Ymmärrän sen osaltaan koska muutamia vuosia sitten ennenkuin otin asioista selvää luulin myös ettei ilman eläinperäistä proteiinia voi pärjätä ja siksi säilytin kalan ja maitotuotteet ruokavaliossani. Totuus on kuitenkin toinen ja ilman eläinperäisiä tuotteita pärjää hyvin (sanoisin jopa että paremmin?) kuin niitä syömällä. Tottakai pieleen voi mennä pahasti kuten ”normaalillakin” ruokavaliolla jos ei pidä huolta siitä että tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet saadaan ruoasta. B12 vitamiini onkin ainut jota lihattomasta ruokavaliosta on vaikea saada joten on hyvä supplementoida tableteilla tai ruoilla joihin on lisätty kyseistä vitamiinia.

WP_20141129_006

Mistä ruokavalioni sitten koostuu? Syön runsaasti marjoja, palkokasveja, kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Näihin lisään päivittäin siemeniä kuten pellavansiemeniä, hampunsiemeniä, chia siemeniä jne. Ruokavalioni koostuu edellä mainituista aineksista koska ne saavat minut voimaan parhaiten. Olen kamppaillut mahani ja elämänlaatua häiritsevän turvotuksen kanssa viimeiset neljä vuotta ja nyt olen vihdoin löytänyt ruokavalion joka ei tuota pahaa oloa. Voin sanoa että juoksukaan ei ole kulkenut ikinä näin kevyesti kun turvotusta ei ole. Jätettyäni viljat pois ruokavaliostani mahani toiminta parani huomattavasti ja pahin turvotus katosi. Silloin jatkoin kuitenkin maitotuotteiden käyttöä koska luulin sen sisältämän proteiinin olevan elintärkeää ja kärsin edelleen ummetuksesta ja pienestä turvotuksesta melkein viikoittain. Jätettyäni maitotuotteet pois tänä syksynä en ole kärsinyt kyseisistä vaivoista kertaakaan. Voin kertoa että kun on niin pitkään kamppaillut selittämättömien oireiden kanssa ja sitten löytänyt tavan välttää ne niin kaipuuta entiseen ei paljoa ole!

WP_20141129_012

Nykyään vältän mahdollisimman paljon kaikkia prosessoituja tuotteita ja syön hyvin yksinkertaisista raaka-aineista koostuvaa ruokaa. En noudata mitään orjallista ruokarytmiä vaan syön silloin kun on nälkä tai tekee mieli (olen paha stressi-napostelija…ups;). Urheilijana (ja muutenkin) on hyvin tärkeää huolehtia riittävästä energian saannista. Kasviperäinen ruoka on usein kevyempää kuin prosessoidut ruoat joten sitä saa ja pitää syödä paljon jotta olo säilyy hyvänä ja energisenä. Vegaani ruoka ei siis missään nimessä tarkoita pelkkiä salaatinlehtiä tai vihreitä vihanneksia. Näistä saa paljon tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita mutta on tärkeää että energiansaanti pohjautuu energiapitoisimpiin ruokiin. Näitä ovat esimerkiksi palkokasvit, tärkkelyspitoiset juurekset (esim. Bataatti), viljat (jos eivät aiheuta oireiluja), hedelmät (näissä on eroja energiatiheydessä), ja siemenet ja pähkinät.

WP_20141024_00820141024223619

Ja koska joku varmasti miettii sitä proteiinin saantia niin voin sanoa että siitä ei ole huolta! Kaikki edellä mainitut ruoat sisältävät jossain määrin proteiinia, palkokasvit ja siemenet eniten ja hedelmät yleensä vähiten. Kuitenkin proteiinin saanti on taattu näitä kaikkia syömällä jos päivän kokonaisenergiansaanti on riittävä. Ja mikä parasta yksikään eläin ei joudu kärsimään ja ekologiselta kantilta kasviperäinen ruoka kuormittaa maapalloa huomattavasti vähemmän. Nämä ovat itselleni terveydellisten hyötyjen lisäksi hyvin tärkeitä syitä suosia kasviperäistä ruokavaliota. En kuitenkaan rupea moralisoimaan tai tuomitse ketään ruokavalion perusteella vaan kehotan etsimään tietoa asiasta ja sitten tekemään päätöksen sen mukaan.

WP_20140524_003201405250854051-1140x450

Ja kyllä värikkäät kasvikset ja hedelmät ovat tulleet tarpeeseen nyt talven pimeydessä tuomaan väriä ja piristystä päivään! Hyviä treenejä!

Jos kaipaa ajattelemisen aihetta niin tässä linkki puheeseen joka saattaa muuttaa ajatusmaailmaa.

Englanniksi:

http://m.youtube.com/watch?v=es6U00LMmC4

Suomeksi:

http://m.youtube.com/watch?v=LtjAvOWQbDs

6 Responses

  1. Moi Elisa! Kiitos postauksesta, ruokajutut on aina mukavia ja tämä oli ihana koska kerroit mitä itse syöt niiden yleisten ravintosuositusten sijasta. Joten iso Kiitos! (:

    Mua kiinnostaisi kuulla, millanen resepti sulla on tuohon viherpirtelöön? näyttää nimittäin tosi hyvältä!

    -hanna

    • Elisa Karhu

      Kiitos! Kiva että tykkäsit! Mun viherpirtelöt (kuten muutkin kokkailut) menee aina aika mututuntumalla ja heitän vaan sekaan mitä sattuu. Yleensä kuitenkin aina pakastepinaattia (mun blenderi ei oo tarpeeksi hyvä silppuamaan mitään kovin sitkeitä/ kovia kasviksia) ja vähän chlorellaa. Sitten vaikka jotain hedelmää esim. Omenaa, päärynää, banaania, mangoa, appelsiinia, ananasta tai mitä vain löytyykään. Lorautan sekaan myös usein kuumentamatonta omenaviinietikkaa ja joskus jotain yrttejä. Kanelia ja macaa laitan myös usein tai joskus chiaa. Jos haluan siitä ruokaisamman niin laitan mukaan kasviperäistä proteiinijauhetta. Anteeksi ettei ole antaa kunnon reseptiä! Voin kuitenkin sanoa että melkein mitä tahansa laittaakin sekaan niin makua saa aina korjattua lisäämällä hedelmiä. Rohkeasti vaan kokeilemaan!:)

  2. Pienenä vinkkinä smoothieiden kannalta on pakastemango, jota saa halvalla esimerkiksi Lidlin pakastealtaista. Mango on äärettömän hyvää! Tuoreena on kovin kallista(ainakin jos syö kuin kestävyysurheilija!) ja lisäksi kaupan mangot ovat raakoja, joten kypsymistä saa odotella. Aina eivät edes kypsy, kun ovat poimittu liian aikaisin. Puolikas avokado tuo muuten smoothieihin hieman kermaisuutta mikäli sellaista kaipaa.

    • Elisa Karhu

      Jep! Pakastehedelmät ja marjat on todella hyvä ja edullisempi vaihtoehto varsinkin näin talvella!

  3. Moikka! Nyt vasta näin tän postauksen ja oli kyllä mielenkiintoista luettavaa – ite kun kärsin myös vatsavaivoista lähes päivittäin. Oon just aloittamassa ton FODMAP-ruokavalion, koska lääkäri joskus kauan sitten diagnosoi mulla IBS:n. Jos siitä ei ole apua niin jotain tän tapaista pitää ehdottomasti koittaa :) Tosin itselleen sopiva ruokavalio löytyy varmaan vaan testailemalla!

    • Elisa Karhu

      Joo testaamalla sen vaan voi tietää mikä itselle sopii. Ja jos ei FODMAP ruokavaliosta ole apua niin todella kehotan testaamaan kasvisruokavalioa. Toivon että löydät apua vatsaongelmiin!

Leave a Reply to Katju

Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.