Long Time, No See

posted in: Uncategorized | 4

Hei pitkästä aikaa! Tuli pidettyä taukoa kirjoittelusta kun olin kotona San Diegossa ilman tietokonettani kuukauden verran. Viimeiset kaksi viikkoa menikin sitten taas niin jetlagin ja koulukiireiden parissa että vasta nyt ehdin kirjoittelemaan. Loma oli arvatenkin ihana! Perhe, palmuja, aurinkoa. Mitä muuta voisikaan kaivata? No joo, ehkä yhtä juttua. Nimittäin juoksua.

IMG_0466

 

Tarkoitus oli juosta puolimaraton loman aikana, mutta ÄLYTTÖMÄN huonon tuurin myötä en päässytkään kisaan. Onnistuin nimittäin vajaa viikko ennen kisaa lenkiltä tullessani ja kenkiä pois ottaessani potkaisemaan itseäni nilkkaan. Kyllä, kuulitte oikein. Potkaisin itse itseltäni nilkan hajalle… taitolaji kai tämäkin. Ja koska olen ”välillä” vähän jääräpäinen niin päätin seuraavana päivänä lähteä lenkille nilkan arkuudesta huolimatta. Tarkoitus oli juosta ”helppo” lenkki mutta hyvässä seurassa ja kauniilla reitillä kilometrivauhti olikin 3:53 vaikka koko loppupuoli lenkistä juostiin nilkuttamalla ja tuskan irvistys naamalla. Tämän hyvin järkevän lenkin jälkeen en sitten pystynyt enää edes astumaan kipeälle jalalle vaan kolme päivää täytyi pomppia yhdellä jalalla tai turvautua kainalosauvoihin.

 

Mitäs tästä taas opittiin? Maltti on valttia. Ja varmaan ”älä potkaise itseäsi”. Harmitti aivan uskomattoman paljon että kisa jäi juoksematta mutta turha näitä on jäädä märehtimään. Nyt olen vain niiiiin onnellinen että olen taas juoksukunnossa ja treenit sujuu entiseen tapaan. Kolme viikkoa meni juoksutauossa jalkaa parannellessa ja onneksi olin kotona perheen parissa niin sain vähän muuta ajateltavaa.

IMG_1269

 

Nyt olenkin vetänyt kunnon treenejä juoksumatolla joka on ollut pelastukseni täällä Suomessa. Juoksen kyllä sateessa tai ”huonossa” kelissä ulkona mutta jäähän ja lumeen vedän rajan. Pari viimeistä lenkkiä ulkona ennen lomalle lähtöä oli sellaista liukastelua että vetäydyin nyt suosiolla sisätiloihin. Ja joo, sisällä juoksu ei ole yhtä hauskaa kuin ulkona poluilla juoksu, mutta itse asiassa olen tällä hetkellä siihen tykästynyt. Hyvää musaa vaan päälle (tai vähän huonompaakin, itse olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Ironista, eikö?;) tai sitten joku podcast. Siinä onkin sitten helppo jolkotella kunnon tehotreeni! Tykkään juosta yleensä max. 50min matolla ja sillä saa mielestäni jo todella hyvän treenin. Jopa maratonille. Ainoa huono puoli matolla juoksussa on se että hikoan kuin pieni sika. Olen miettinyt jos pitäisi suosiolla ruveta juoksemaan uimapuvussa…

IMG_1704

 

Nyt kun jetlag on hellittänyt on virtaa ollut juoksuissa ihan mahtavasti ja koulupäivien jälkeenkin tehdyt treenit on hoidettu hyvillä energioilla. Koska lomalla jäi kisa juoksematta olen miettinyt muutamaa kilpailua keväälle. Ehkäpä siis puolimaraton ja maraton on vielä luvassa ennen kesää jos aikataulu antaa myöden ja jalat säilyy ehjänä. Odottelen täällä jo kovaa jäätiköiden sulamista että uskaltaisi pihalle juoksemaan mutta siihen asti turvaudun juoksumattoon. Täällä on salilla niin lämmin että tulee kotoisa olo…melkein kuin San Diegon kesähelteissä treenaisi, haha.

IMG_1805

 

Ei muuta kuin tehokkaita treenejä kaikille ja aplodit niille rohkeille jotka uskaltavat tuolla ulkona nyt juosta! Aika huimapäitä olette!

4 Responses

  1. Kelit on tosiaan olleet aika surkeat juoksemiseen. Itse juoksen kyllä nastakengillä liukkaallakin ulkona, mutta nyt on tiet olleet liukkauden lisäksi vielä epätasaiset kuin perunapelto, joten matto on kutsunut aika usein viime viikkoina. Itselläni on vielä lisäksi lonkka kipuillut, jonka luulen johtuvan huonossa kelissä könkköstämisestä. Kovat treenit teen toki liukkaan kelin vallitessa aina matolla, mutta tavallisen lenkin juoksemiseen se on tylsä kapistus. Viime viikonloppuna kokeilin hermojani ja vedin pitkän lenkin (30km) matolla. Homman ”järkevyys” pisti jossain kohtaa jopa hymyilyttämään.

    Mulla on tuo muuten tuo hikoilu mattojuoksussa aivan sammalla (ellei pahemmalla) tasolla. En ymmärrä kun viereisillä matoilla juoksijat eivät tunnu hikoavan kuin joitakin pisaroita. Samaan aikaan omalle matolle tulee suunnilleen lammikko. Joko huono kunto tai hyvä aineenvaihdunta ;)

    • Elisa Karhu

      Huhhuh 30km matolla kuulostaa melkoiselta urakalta! Mulla taitaa matolla olla tunnin maksimi :) Mutta hyvä puoli matolla juoksemisessa kuumassa kuntosalissa on se että saa treenin ja saunomisen hoidettua samaan aikaan!

  2. Karri K

    No on tätä kirjoitusta odotettukkin

    • Elisa Karhu

      Anteeksi pitkä tauko:) Koitan pitää kirjoitustahtia tasaisena mutta lomalla ei ollut tietokonetta mukana ja koulukiireissä riitti puuhaa kun tulin takaisin. Nyt kuitenkin taas arki rullaa niin pääsen varmaan taas rytmiin! :)

Leave a Reply