Disneylandin eväät

posted in: Uncategorized | 11

Hei taas pitkästä aikaa! Pahoittelen että nyt kesän ajan on ollut aika hiljaista blogissa. Työt ovat vieneet suuren osan ajastani ja nyt olen myös yrittänyt täältä etäältä koordinoida gradu tutkimustani. Siihen muuten vielä ehtii mukaan mikäli aihe (juoksijoiden vatsaongelmat) kiinnostaa. Sekä oireilevia että oireettomia juoksijoita kaivataan joten lähetä viestiä elisa.karhu@helsinki.fi ennen perjantaita jos haluat mukaan!

IMG_3658

 

Koska kiirettä on piisannut niin täältä tuleekin nopea ruokapäiväkirja postaus. Edelliselle ruokapäiväkirjalleni toivottiin jatkoa joten olkaapa hyvät! Tänä lauantaina jolloin kirjasin syömiset ylös oltiin veljeni kanssa Disneylandissa. Yritin myös suurinpiirtein kirjata syömisten ajat tällä kertaa kun edellisessä postauksessa vain listasin määrät.

IMG_3678

Elikkä herätys oli tuolloin kello 6:00 ja seitsemän nurkilla suuntasin salille tekemään pienen lenkin ennen lähtöä. Joskus syön ennen juoksua jos juoksen aamulla ja toisinaan taas en. Riippuu kuinka paljon ja kuinka myöhään olen syönyt edellisenä iltana ja onko aamulla heti nälkä vai pärjääkö lenkin yli. Lenkin jälkeen (kahdeksan nurkilla) söin pienen smoothien jossa oli kaksi isoa banaania ja Romaine salaatin kerä. Söin myös ison kulhollisen pinaattia ja autossa matkalla Los Angelesia kohti söin kilon vesimelonia. Disneylandissa aamupäivällä söin mansikoita välipalaksi kilon verran. Joskus puoli kolmen maissa pidettiin taukoa veljen kanssa pysähdyttiin syömään. Söin Romaine salaattikerän sekä neljä papaijaa. Myöhemmin (17:00-20:00) laitteisiin jonottaessa söin 1250g bataattia. Olimme Disneylandissa sulkemiseen asti (eli puoleenyöhön) ja silloin söin muutaman ison porkkanan ja ISON omenan. Sen jälkeen edessä oli parin tunnin ajo kotiin. Kotiin päästyä 2:45 aamulla oli vielä vähän nälkä ja koska en pysty nukkumaan nälkäisenä niin söin vielä yhden ison banaanin ja vähän yli puoli kiloa mustikoita.

Siinä oli siis yhden päivän retkieväät :)

 

Tässä päivän kalorit jos jotain jäi epäilyttämään että pärjääkö näillä eväillä :)
Tässä päivän kalorit jos jotain jäi epäilyttämään että pärjääkö näillä eväillä :)
Ja laitetaan proteiinit perään koska kumminkin mietit että ei noista rehuista voi proteiinia saada ;) Ja yleensä saan vielä enemmän proteiinia--lähes 100g per päivä.
Ja laitetaan proteiinit perään koska kumminkin mietit että ei noista rehuista voi proteiinia saada ;) Ja yleensä saan vielä enemmän proteiinia–lähes 100g per päivä.

Yleensä en ikinä valvo noin myöhään koska silloin olen ihan hyödytön raato seuraavat pari päivää mutta laatuaika veljen kanssa oli liian arvokasta jättää käyttämättä!

 

Nyt vielä tutkimuksen järjestelyä ynnä muuta hommaa ensi viikko ja sitten lauantaina onkin nokka kohti suomea! Kääk, tähän aikaan ensi viikolla alkaakin koulu taas…mihin se kesäloma meni?! :)

 

Nähdään pian!

11 Responses

  1. Moi!
    Mulla ois vähän henkilökohtainen kysymys sulle? Itselläni on ollut hieman alipainoa ja kuukautiset poissa parisen vuotta. Olen ollut vegaani jo jokusen vuotta, mutta vatsavaivat ovat kiusanneet, joten kokeilin karsimalla viljatuotteet pois ruokavaliostani. Papuja ja pähkinöitä syön päivittäin, kun painoa on vaikea nostaa ilman niitä, kun en saa syötyä muuten niin isoja määriä energiaa että jäisi ylimääräistä kulutuksen lisäksi. Kilpailen juoksussa tavoitteellisesti ja haluan olla täysin terve, jotta voin tehdä parhaani siinä. Yritän kovasti siksi saada kuukautiset takaisin (enää parisen kiloa siitä kun ne viimeks oli…) Haluaisin tietää onko sulla ongelmia kuukautisten kanssa, kun urheilukin voi niihin vaikuttaa? Ja joku kasvissyöntiin kielteisesti suhtautunut lääkäri antoi ymmärtää ettei kasvissyönti ja urheilu tukisi toisiaan. Haluan ajatella toisin, mutta kuukautisten puuttuessa mietin olenko oikeassa että kasvisruualla pärjää kunhan syö vain tarpeeksi? Toivon tosiaan että sulla ei ole ollut ongelmia tämän asian kanssa, mut vastaa rehellisesti… Kiitos kovasti etukäteen ja jos tiedät muuten jotain asiaan liittyen muuten niin kerro toki.

    • Elisa Karhu

      Moi! Mulla on itselläni ollut ongelmia kuukautisten kanssa myös mutta ne alkoivat kauan ennenkuin aloin vegaaniksi. Lukion toisella luokalla menetin paljon painoa lyhyessä ajassa (tämä oli jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista) ja siitä lähtien on ollut kuukautisten kanssa ongelmia vaikka sainkin painoa nostettua ja söin vielä sekaruokavaliota. Juoksussa tämä harmillisesti on todella yleistä. Ainakin omista tiimikavereistakin yli puolet kärsi jonkinlaisista ongelmista. Yritän itsekin korjata asiaa mutta se on vaikeaa kun hormonitasapainoon vaikuttaa niin moni asia: treenit, ravinto, stressi, uni etc. Olen kyllä vegaaniksi ryhdyttyäni saanut painoa lisää ja muutenkin tunnen voivani paremmin vatsaoireiden kadottua. Uskon että itselläni myös vatsaongelmat/huono ravinteiden imeytyminen on vaikeuttanut prosessia entisestään. Siitä olen kuitenkin eri mieltä etteikö kasvisruoka sopisi urheilijoille. Monet huippu-urheilijatkin eri lajeissa ovat nykyään kasvissyöjiä ja pärjäävät mainiosti. Tärkeää on vaan syödä tarpeeksi kulutukseen nähden. Jos sinulla tekee vaikeuksia saada syötyä tarpeeksi niin kannattaa kokeilla myös vaikka smoothieta. Niihin saa pakattua vaikka mitä pieneen pakettiin. Tosiaan, toivoisin että voisin antaa jotain parempaa neuvoa mutta työstän vielä itsekin asiaa. Kova treeni on niin suuri stressi keholle että voi olla ettei kuukautisia tule ilman juoksun lopettamista mutta en tiedä olenko valmis itse sitä tekemään…
      Noh, toisaalta mahani on nyt toiminut normaalisti vasta puolisen vuotta joka ei ole pitkä aika verrattuna siihen miten kauan kärsin vatsaongelmista. Joten toivon vielä että ajan ja runsaan syömisen kanssa asia korjaantuu ilman juoksun lopettamista.
      Tsemppiä sinulle ja anteeksi että en voinut olla enemmän avuksi!

      • Itse olen kärsinyt samasta ongelmasta aikasemmin ja vasta, kun tosissani aloin miettimään, että haluanko pilata esim. mahdollisuuteni saada tulevaisuudessa lapsia, aloin todella työstämään asiaa, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Suurin ero kuitenkin oli hyvien rasvojen runsas lisääminen ruokavalioon. Paino ei noussut juurikaan, mutta kuukautiset palautuivat. Vaikka se voikin olla pelottava ajatus lisätä rasvojen saantia, kannattaa ehdottomasti kokeila. Niin se vain on, että ihminen tarvitsee rasvaa toimiakseen. Kuukautisten lisäksi, kynnet, hiukset, iho jne. kokivat todellisen edistyksen, vaikka luulin niiden olevan jo valmiiksi hyvässä kunnossa. Elisa, ruokapäiväkirjojesi perusteella et saa juuri yhtään rasvoja ruokavaliosta. Öljyt, avocadot, pähkinät ym. Esim. banaaneista saadut rasvat eivät vain valitettavasti riitä kehollemme. En siis tuomitse! Halusin vain jakaa oman kokemukseni. Tsemppiä molemmille! :)

        • Elisa Karhu

          Moi! Kiitos vikeistä ja oman kokemuksen jakamisesta! Itse tein kokeilun ja lisäsin runsaasti rasvoja vähän yli puolen vuoden ajan (erilaisia siemeniä, soijapapuja yms) ja mitään muutosta ei tullut hormonitoimintaan, mutta sen sijaan mahan toiminta meni sekaisin ja hyvin epäsäännölliseksi. Se korjautui kun vähensin rasvojen syömistä ja lisäsin hiilihydraattia. Hiusten, kynsien ynnä muiden kunnossa en ole huomannut mitään eroa eikä niiden kanssa ole ongelmaa. Mitä olen asiasta lukenut on se että monet pitävät riittävää kalorimäärää rasvaa tärkeämpänä kuukautisten takaisin saamisessa. Mielipiteitä ja tutkimuksia on niin puoleen ja toiseen että paras on kai kokeilla mikä itselle toimii.

        • Elisa Karhu

          Se vielä tuli mieleen että itselläni on myös kortisoli tasot (stressihormoni) ihan katossa minkä luulisin olevan pääsyy epäsäännöllisiin kuukautisiin. Kortisolin ja sukupuolihormonejen tuottoon käytetään samaa ”precursoria” joten kortisolin lisääntynyt tuotto automaattisesti vähentää esim estrogeenin tuottoa. Tärkeää stressihormonien alentamiseen on runsas hiilihydraattien saanti.

        • Elisa Karhu

          voi kyllä olla että olet oikeassa ja näin vähärasvainen ruokavalio ei ole paras ainakaan silloin kun hormonitoiminta ei vielä ole normaalia. Olenkin nyt lisäillyt vähän siemeniä päivittäin joita ei aikaisemmissa ruokapäiväkirjoissa vielä ole ollut. Maltillisen siementen/pähkinöiden lisäämisen jälkeen maha tuntuu vielä OKlta mutta aikaisemmin kun söin ~80g rasvoja niin maha ei toiminut ollenkaan. Mutta tosiaan kiitos neuvoista! Toivottavasti tämä muutos ja riittävä energiansaanti ylipäätään lopulta normalisoi tilanteen.

          • Linda

            Kiitos vastauksestasi ja kiva, jos kirjoittelet ruokapäiväkirjoja ja elämänkatsomuksesta (vegaaniudesta) tulevaisuudessakin :) ja tietty urheilusta!

      • Kiitos kuitenkin. Itsekään en juoksusta ole valmis luopumaan, mutta yritän noita muita asiaa edistäviä keinoja toteuttaa parhaani mukaan.

  2. Moi Elisa! Minun piti ottaa sinuun yhteyttä kesäkuun aikana valmennukseen koskien, mutta se vähän jäi. Otan tässä jossain vaiheessa sinuun yhteyttä siihen liittyen.

    Tämmöinen asia tässä aamun aikana tuli mieleen kuin se, että tapatko koskaan ötököitä? Itse kun pyrin säästämään niiden hengen aina pelastamalla ne ulos ym. mutta tänään puoliunessa tunsin kuinka hämähäkki käveli naamani päällä ja säikähdin ja huitasin sitä niin, että se kuoli. Tuli paha mieli kun sen näin kuolleena :s No R.I.P. Hämähäkki :D

    • Elisa Karhu

      Moi! Ei mitään! Lähetä viestiä sitten kun on aikaa :)
      Haha hyvä kysymys! Joo, yritän myös ”pelastaa” ötökät vaikka jollain paperilla ulos mutta valehtelisin jos sanoisin että en tappaisi mitään ötököitä. Kun on tottunut läiskimään ötököitä niin silloin epähuomiossa hyttysen inistessä korvan juuressa tulee kyllä helposti refleksinä vaan läimäistyä. Mulla on kai tähän asiaan sellainen suhtautuminen että mikäli olen ulkona (ötököiden koti) niin en tappaisi. Mikäli olen sisällä kotona ja ötökkä on jossain nurkassa/”kaukana” en tapa vaan vien ulos tai riippuen ötökästä annan olla. Jos taas olen sisällä ja ötökkä hyökkää kimppuun (hyttynen) tai muuten tunkeilee mun ”Personal spaceen” (esim. Yrittää mun silmään tai kävelee yllättäen mun päällä) niin silloin saatta tulla kuolema. Että joo, olen kai huono vegaani kun ajoittain tapan ötököitä mutta perustelen sen itselleni sillä että suojelen itseäni…
      Ehkä pääsen vielä joskus siihen pisteeseen etten tapa edes satunnaisia ötököitä mutta ei kannata odottaa itseltään täydellisyyttä vaikka sitä kohti toki voi pyrkiä. Ajattelen kuitenkin että yritän päivittäin tehdä mahdollisimman vähän vahinkoa toisille. Se ei tarkoita että kertalaakista ei tuottaisi millekään olennolle vahinkoa vaan että pyrkii sitä tavoitetta kohti.
      Haha tulipa pitkä teksti mutta pistit ajattelemaan tätä :)

Leave a Reply to Elisa Karhu

Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.