Otsikko taisi jo paljastaa sen epäillyn syypään kuukauden kestäneisiin vatsavaivoihini. Olen aina ollut jugurtin ylin ystävä vaikka en oikeastaan muita maitotuotteita syökään. Siksi en osannut alkuun edes epäillä että vanha ystäväni jugurtti olikin ryhtynyt hyökkäykseen elimistöäni vastaan. Olin aikaisemmin tutkimuksia lueskellessani törmännyt juttuun siitä kuinka suomalainen maito on erityisen allergisoivaa ja aiheuttaa monille yliherkkyyttä ja vatsanväänteitä vaikka muun maalaiset maitotuotteet eivät aiheuttaisikaan oireita. Tämä johtuu ilmeisesti siitä että Suomessa on paljon A1 maitoa tuottavia lehmiä. Näissä lehmäroduissa mutaation seurauksena yksi maidon aminohapoista proliini on vaihtunut histadiiniin. Tämä histadiinia sisältävä proteiini pilkkoutuu ruoansulatuksessa siten että se voi imeytyä verenkiertoon aiheuttaen vatsan oireilua. A1 maito on myös yhdistetty muun muassa diabetekseen, tulehdusreaktioihin, sekä lisääntyneeseen limaneritykseen. Myös maidon prosessointi kuten homogenointi aiheuttaa ongelmia. Maidon luontaiset rasvat pilkotaan tässä mekaanisessa prosessissa pieniksi rasvapalloiksi jotka pääsevät läpäisemään suoliston seinämän ja päästävät mukanaan muita proteiineja johtaen jälleen elimistön oireiluun.

Kärsittyäni kuukauden verran mahakivuista ja jouduttuani pysyttelemään aina näköetäisyydellä lähimpään vessaan tajusin että tämä ei voi olla enää normaalia. Eikä mahatautinikaan nyt näin kauan voinut kestää. Oireilukin oli muuttunut niin että maha oli koko ajan kuralla mutta kroppa keräsi nestettä ihan hulluna johtaen turvonneisiin ja painaviin jalkoihin, kipuileviin niveliin, ja väsyneeseen oloon. Rupesin sitten miettimään mikä oli muuttunut kun tämä oireilu alkoi. Ja silloin tajusin että oireet alkoivat kun muutin uuteen asuntooni ja aloin ostamaan lähikaupasta Valion maitorahkaa ulkomaalaisten tuotteiden sijaan. Kokeilun vuoksi jätin sitten maitotuotteet pois ja kas kummaa, kahdessa päivässä kaikki turvotus oli hävinnyt! Jalat tuntuivat taas kevyiltä ja väsynyt ja tunkkainen olo katosi.

Nyt löysin kaupasta saman merkkistä jugurttia (FAGE) jota olin syönyt USAssa. Halusin kokeilla voisiko se tosiaan olla suomalainen maito joka soti mahaani vastaan? Söin sitä jugurttia eilen ja tänään ja vielä ei ainakaan ole turvotuksen häivääkään näkyvissä. Mitään en voi 100% varmuudella mennä väittämään mutta ei tarvitse olla nero vetääkseen tästä kokeilusta aika selkeät johtopäätökset. Taidanpa tästä lähtien pysytellä kaukana suomalaisista maitotuotteista ja kehotankin muita vatsanväänteistä kärsiviä tekemään samanlaisen ihmiskokeen. Mitään ei voi menettää mutta parhaassa tapauksessa oireet katoavat ja elämänlaatu varmasti paranee. Ja kuten sanoin, itselläni näyttää toimivan vielä ulkomaalaiset tuotteet joten jos maitotuotteista pitää niin niistäkään ei välttämättä tarvitse kokonaan luopua.

Olisi mielenkiintoista kuulla jos muilla on samanlaisia kokemuksia joten kertokaahan jos kokeilu toimii teilläkin!

Aloitetaan huonoista niin saadaan ne pois alta. En päässyt maaliin eilen maratonilla. 17km juoksin ja sitten jouduin keskeyttämään. Hyvä uutinen on kuitenkin se että keskeytys ei johtunut jalasta tai mistään muusta vammasta joten olen täysissä voimissa ja valmiina kovaan treeniin! Keskeytys tapahtui koska mahani irtisanoi itsensä täysin. Jo neljä viikkoa olen tapellut vatsaongelmien kanssa ja luulin sen olevan jollain tavalla mahatautini seurausta kunnes tajusin että oikeastaan oireilut alkoivat jo vähän ennen sitä ja ovat jatkuneet nyt pari viikkoa sen jälkeenikin. Toisin sanoen siis maha on ollut enemmän tai vähemmän kuralla viimeisen kuukauden ja se on vaikuttanut juoksuun aika paljon. Vaikea pitää nestetasapainoa yllä ja maratonille lähtiessäkin oli sellainen olo että neste ei vaan imeydy niin kuin kuuluisi vaan jää vellomaan mahaan tai kerääntyy kivuliaasti turvotuksena jalkoihin ja mahaan. Viiden kilometrin kohdalla mahassani oli jo meneillään toinen maailmansota mikä oli todella turhauttavaa sillä jalkani tuntuivat pitkästä aikaa todella hyviltä. Siksi sinnittelinkin vielä seuraavat kaksitoista kilometriä mahan muuttuessa aina vaan kivuliaammaksi ja äänekkäämmäksi kunnes jouduin tekemään äkkipysäyksen ja pinkomaan pusikkoon välttääkseni täys-katastrofin. Itku taisi tirahtaa siinä pusikossa kun jouduin hylkäämään sen hetken kolmospaikkani. Neljäs naisjuoksija tuli vasta muutamia minuutteja myöhemmin ja metsiköstä katselin kun hän viiletti ohitse. Siitä mut sitten kuskattiin takaisin lähtö alueelle jossa vietin lopun ajasta vessassa ja nurmikolla maaten. Tokenin siihen mennessä kun miehet kaarsivat kentälle maalisuoralle ja hurrasin Turun Urheiluliiton Matti Rauman ja Jukka Keron hienoille hopea ja pronssi suorituksille.

Vaikka päivä ei todellakaan mennyt niin kuin olin toivonut oli kokemus silti kaiken kaikkiaan positiivinen. Sain takaisin luottoa jalkoihin ja uskon että jo muutaman kuukauden laatu treeneillä pääsen takaisin todella hyvään kuntoon. Jos mahani olisi ollut menossa mukana niin uskon että ihan ok aika olisi tullut eilenkin. Ei ennätystä mutta silti ihan hyvä aika. Oli myös mukava tutustua moneen juoksija kollegaan. Aivan mahtavia tyyppejä!

Toinen positiivinen asia on se että uskon löytäneeni syyn mahan oireiluihin ja turvotukseen. Siitä lisää kunhan teen ensin pientä ihmiskoetta itselläni. Raportoin sitten osuiko hypoteesi oikeaan:)

Tälläinen juoksu siis tällä kertaa. Aina ei mene asiat putkeen mutta tulipahan hirveä kisahinku nyt kun sain vähän maistiaista! Ja ei kaduta yhtään että lähdin yrittämään. Monella muullakin meni juoksu plörinäksi eilen vaikka takana oli pitkä ja tunnollinen valmistautuminen. Maraton on kisa jonka aikana ei koskaan tiedä mitä voi sattua. Joskus kaikki palaset loksahtavat paikalleen ja treenin tulos näkyy juoksussa ja toisinaan palat menevätkin hukkaan. Silloin ”täydellinen” juoksu ei ole mahdollista. Joka tapauksessa kaikki tekevät parhaansa ja iloitsevat niiden puolesta joilla meni hyvin. Seuraavalla kerralla kun voikin roolit olla jo vaihtuneet.

Tästä innolla ja hyvillä mielin kohti kehittävää treenikautta! Ja voipi olla että käväisen myös jossain kisassa testaamassa jalkoja uudelleen:)

Sunnuntaina tuli vihdoin juostua ensimmäinen pitkä lenkki yli yhdeksään kuukauteen! Seura oli mitä mahtavin ja lenkkimaastot aivan upeat. Sääkin suosi meitä ja saatiin jolkotella auringonpaisteessa 26km. Juostessa jalat tuntui niin köykäisilta. Ihan kuin puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Mutta seuraavat päivät sen jälkeen on jalat painaneet niin kuin olisivat lyijystä tehdyt. Nyt kyllä huomaa että ei ne jalat olleetkaan oikein tottuneet enää pitempiin lenkkeihin. En halua edes ajatella että muutaman päivän päästä pitäisi juosta tuo sama plus 16km lisää.

Sunnuntaina oli hyvä pehmeä hiekkatie alusta mutta entä maratonilla? Kestääköhän kantapää sitä iskutusta 42 km ajan? Kestääkö pää sen että en ole siinä kunnossa kun tahtoisin olla? En kisakunnossa enkä ollenkaan valmistautunut maratonkoitokseen. Yleensä kun jännittää ennen kisaa voin rauhoittaa itseni ajattelemalla sitä treeniä ja työtä jota olen tehnyt valmistautuakseni. Nyt sitä pohjaa ei ole. Ja päässäni soi koko ajan hälytyskellot että tämä saattaa olla paha moka. Jos nyt satutan jalkani uudelleen kisan aikana en tiedä mitä tekisin. En kestä toista puolivuotista juoksutaukoa kun olen juuri vasta päässyt taas treenaamaan. Jos pilaankin seuraavan vuoden vaan yhden kisan takia?

Vai olenko sittenkin vaan nyhverö? Pitäisikö vaientaa loukkaantumisen pelko ja vaan juosta? En tiedä enää mikä on järkevää ja mikä ei; Mikä on pelkoa ja mikä ei. Olisipa mulla kristallipallo josta voisi kurkata mitä kannattaa tehdä…

Onneksi mulla on neuvojana, tukena, ja turvana jotain parempaa kuin kristallipallo: mun isä. Niin viisaita sanoja se mulle kirjoitti että halusin jakaa ne tännekin koska näistä voi moni ottaa opikseen:

”Ellu pikku hippulainen,

Ymmӓrrӓn huolesi, mutta on pari juttua mitkӓ sinun tulee ymmӓrtӓӓ….  kaikki urheilijat tappelevat vaivojensa kanssa.  Epӓilys on kaikilla mielessӓ.  Urheilun suola on se ettӓ kaiken kӓrsimyksen jӓlkeen saa mennӓ testaamaan ettӓ mitӓ tӓstӓ tulee.  Ja useammin siitӓ tulee hyvӓ mieli ja mahdollisesti hyvӓ tuloskin.  Mutta ennenkaikkea hyvӓ mieli.

Aina ei voi voittaa. Ja se on ihan ok.  Sadasta viivalle asettuneesta juoksijasta 99 kokee tappion, ainakin kun katsoo absoluuttisia tuloksia. Mutta noista 99 juoksijasta moni ei edes koe kokeneensa tappiota.  Se on suhteellista.  Ainoastaan urheilija itse tietӓӓ taustat joiden kanssa astelee mieli tӓynnӓ epӓilyksiӓ lӓhtӧviivalle.  Monelle kisa on vӓlietappi jossa mittautetaan sen hetkistӓ tilaa.  Ja vaikka kymmenen olisi edellӓ urheilija voi mielessaan tuntea riemua saavutuksestaan koska hӓn tietӓӓ voittaneensa jotain, mahdollisesti selӓttӓnyt loukkaantumisen tai sairauden, tyӧkiireiden takia rikkonaisen harjoituskauden, tai jotain muuta.  Urheilija itse pӓӓttӓӓ kuinka suhtautuu nӓihin absoluuttisiin ja todennakoisiin ”tappioihin”.  Miksi kiukutella tai voivotella kun tietaa ettӓ elӓmӓ jatkuu ja sekin pӓivӓ tulee jolloin kunto, valmistautuminen ja kisahurmos johtavat huipputulokseen?

Urheilijan elӓmӓӓn kuuluvat niin voitot kun tappiotkin. Tappion hetkellӓ tietysti harmittaa mutta silloin pitӓӓ osata suhteuttaa asiat.  Ja pystyӓ onnittelemaan voittajaa: ”onneksi olkoon, yritin parhaani mutta olit tӓnӓӓn parempi”.  Tӓnӓӓn ei tarkoita ettӓ sama tapahtuisi ensi kerralla.  Ei ole hӓpeӓ hӓvitӓ paremmalleen.  Se on hӓpeӓ jos ei uskalla yrittӓӓ.  Ei ole suurikaan kunnia voittaa huonoja vastustajia.  Kunniakasta on kӓydӓ kisa vahvoja kilpailijoita vastaan, tuloksesta riippumatta.  Ja antaa kredittiӓ niin voittajille kuin voitetuille.  Kiitos hyvӓstӓ kisasta, toivottavasti seuraavasta tulee viela parempi.

Sinun tӓmӓn hetken aerobinen kuntosi on hyvӓ, kaikesta loukkaantumisen aiheuttamasta harmista huolimatta. Olet fyysisesti vahvempi kuin ennen loukkaantumista.  Ja vammat ovat taakse jӓӓnyttӓ elӓmӓӓ.  Nyt on aika heittaa epӓilykset sivuun ja nauttia kisavalmistautumisen tuomasta jӓnnityksestӓ (kaikilla urheilijoilla jotka suhtautuvat intohimoisesti tekemisiinsa tulee hiukan jӓnnitystӓ).  Elӓ tee yhdesta maratonista isompaa peikkoa kuin se on. Se nyt on pyrӓhdys komeassa Suomen luonnossa.  Tietysti siinӓ saa laittaa jalkaa jalan eteen useamman kerran, mutta se on tuttu liikerata…  kolotukset ja vaivat hӓviӓvӓt muutamassa pӓivӓssӓ.

Mene nauttimaan, kuuntele kehoasi, pidӓ nesteytys ja hiilihydraattitasot ylhӓӓllӓ, -ja huomaat ettӓ se menee kivasti. Muista tӓmӓ lause kun oikein ketuttaa niin saat aimo annoksen adrenaliinia. :o)   Ja oikeasti, meidӓn sukupuu on tӓynnӓ mustia ritareita, mutta jos siellӓ aiemmin loukkaantuneella alueella alkaa tuntua pistӓvӓӓ kipua joka ei hӓviӓ alta minuutissa on parempi ettӓ ei rӓӓkkӓӓ paikkoja sen enempӓӓ vaan laittaa pillit pussiin.

Haleja,

-Daeaed-

Ps. harmittaa kun meidӓn yhteinen maraton perinne katkeaa, en voi olla siella kannustamassa vaikka kuinka haluaisinkin.  No minӓ hypin tasajalkaa kotona ja pidӓn peukkuja ilmassa… :o)”

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja iloa juoksuun!

Muistattekos vielä kun jonkin aikaa sitten tein postauksen siitä miten EI kannata valmistautua maratonille? No arvatkaas kuka nyt lähteekin maratonia kipittämään rikkoen aivan liian montaa postauksessani mainitsemaa pykälää? Niin, minäpä minä, -hullu mikä hullu. Vähän tuli puskista tämä maraton ja vielä viikko sitten selitin vakaumuksella että en varmasti juokse maratonia ennenkuin aikaisintaan ensi keväänä. Mutta nyt onkin sitten matka kohti SM maratonia puolentoista kuukauden treenillä. Siitäkin vähän yli viikko meni mahataudissa vuoteen pohjalla lepäillen…

Toissapäivänä tein ekan kovan vk-treenin yli yhdeksään kuukauteen (tuntuu niin oudolta sanoa vk kun olen tottunut puhumaan tempo juoksuista mutta yritetään nyt suomalaistua). Pääsin juoksemaan niin mahtavassa seurassa että en voinut kieltäytyä ja ai että jaloissa tuntuu vielä tänäänkin! En tiedä oliko viisain veto juosta ensimmäinen kova treeni näin pitkän tauon jälkeen kahdeksan päivää ennen kisaa. Toisaalta tämä koko homma on muutenkin niin pähkähullua että tuskin se voi tästä paljon pahemmaksi mennä, haha! En oo juossut pitkää lenkkiäkään yli yhdeksään kuukauteen joten katsotaan vieläkö jalat muistaa miten jatkaa sen paljon puhutun ”seinän” läpi. Itselläni ei ole vielä koskaan maratonilla tullut tämä seinä vastaan mutta nyt on semmoinen kutina että saatetaan tehdä tuttavuutta ensi viikonloppuna…:)

Silti on jotenkin ihmeen rauhallinen olo. Monesti olen ennen kisoja ollut ihan hermoheikko jännityksestä mutta nyt en tunne mitään. Eikun hetkinen, nyt rupesi vähän kipristelemään mahan pohjalla. Kai siellä on aikamoinen pilvi perhosia jotka vaan odottavat että päästän ne valloilleen. Nyt ne on vangittuna jonkun haavin alle sillä olen aika onnistuneesti sulkenut koko maratonin pois mielestäni. Paras olla ajattelematta liikaa ja vaan juosta. Pääni kun vaan usein tulee jalkojen tielle ja alkaa hidastamaan menoa. Antaa siis jalkojen määrätä tahti seuraavan viikon.

Ja jottei nyt menisi ihan liian ammattimaiseksi tämä kisavalmistautuminen niin sain vielä uudet kengätkin maratonia varten. Haha tämä on aina kaikilla listoilla varoitus #1 -älä missään nimessä laita uusia kenkiä kisaan! Mutta nyt runforestilta hommatut ihanat Saucony Kivarat pääsee tulikokeeseen! En ole vielä koskaan käyttänyt kyseisen merkin kenkiä mutta törmäsin niihin runforest.fi sivuja seilaillessani ja oli pakko kokeilla koska olen kuullut niistä paljon hyvää. Samassa paketissa tuli ihana juoksureppu jonka aion pistää käyttöön mitä pikimmin! Kävin eilen juoksemassa tosi kivan tyypin kanssa joka harrastaa polku/vuoristojuoksukisoja ja mulle tuli ihan hirveä hinku päästä semmoiseen kisaan! Joku kiva polku ultra tai vuoristossa 100km tai jotain vastaavaa? Nyt on tuo kätevä reppukin niin eikö se olisi vähän tuhlausta jos en menisi ja päästäisi reppua oikeaan käyttötarkoitukseensa? Hihi!

Noh, katsotaan sitä sitten jos olen vielä ensi viikonlopun jälkeen yhtenä palana…

Energistä sunnuntaita kaikille!