Minulta meni tänä vuonna Thanksgiving päivä ohi koulukiireiden keskellä. Mielestäni se kuitenkin on juhlapäivä joka saisi tulla Suomeenkin. Koska se meni ohi ilman se kummempaa huomiota ajattelin pysähtyä nyt hetkeksi miettimään muutamia asioita joista saan olla kiitollinen. Tajusin nimittäin yhtäkkiä eilen kuinka onnellinen olenkaan! Ja jos tulit lukemaan vaan treenivinkkien takia niin voin sanoa että mieliala ja asenne vaikuttaa juoksuun paljonkin! Onni heijastuu myös keveisiin jalkoihin ja rentoon juoksuun, joten älä laiminlyö itseäsi ja psyykkistä hyvinvointiasi. Se on yhtä tärkeä kuin fyysinen kunto.

Tällä hetkellä olen onnellinen kaikista rakkaista ihmisistä elämässäni. Vanhemmistani jotka ovat aina tukeneet minua valinnoissani ja opettaneet minua kuuntelemaan itseäni ja tekemään hyviä valintoja. Niitä jotka tuntuvat minusta hyviltä. Toivon että jatkossakin voin luottaa saavani tukea heiltä. Olen myös onnekas että minulla on pikkuveli josta on yhtäkkiä kasvanut fiksu ja hyväsydäminen nuori mies.

Onnelliseksi tekee myös se että olen muuttunut. Muuttunut stressaajasta, suorittajasta, ja murehtijasta positiivisemmaksi ja energisemmäksi ihmiseksi. Ennen ajattelin tätä ihan höpönlöpöksi, mutta nykyään uskon että oma asenne ja se minkälaista energiaa luot ympärillesi heijastuu takaisin. Ehkä simppelimmin sanotusti: Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Positiivisuus ja ystävällisyys ja rakkaus toisia kohtaan tuo samaa takaisin. Mitään hyvää ei kannata heti odottaa vastineeksi vaan kaikki tapahtuu ajallaan jos vain jakaa ystävällisyyttä ja avulaisuutta muita kohtaan. Mitä vähemmän keskityt asioiden tavoittelemiseen väkisin sitä helpompi on olla onnellinen. Ja sitten yhtäkkiä kun vähiten odotat niin jotain aivan mahtavaa tupsahtaakin elämääsi! ”What You seek is seeking you”. Kunhan vain maltat odottaa.

Olen myös äärettömän kiitollinen siitä että jalka on kestänyt treenit moitteettomasti! Ei pienintäkään kipua enää pariin kuukauteen. Olen myös kiitollinen että mahani VIHDOIN toimii kunnolla! Ei enää taistelua vähän väliä turvotuksen, mahakivun, ummetuksen sun muiden vaivojen kanssa. Nyt on jalat tuntuneet viime aikoina melkein joka lenkillä ihanan kevyiltä ja kestäviltä. Tämäkin oli harvinaista herkkua vielä vuosi tai muutamia kuukausia takaperin.

Olen kiitollinen että tällä hetkellä elämä on niin ihanaa vaikka sataakin kaatamalla. Ulkona on harmaata ja huomenna on kokeet koulussa. Pitkiä päiviä ja paljon työtä. Mutta silti odotan aina innolla että pääsen vesisateeseen juoksemaan. Juostessa on aina niin vapaa huolista. Vauhti ja vapaus ja paras seura. Se on mikä vetää lenkille kaatosateessakin. Silloin olen kokonainen. Olen paras versio minusta. Rohkea, sinnikäs, avoin, onnellinen, avulias ja kiitollinen. Sellainen tahtoisin olla aina. Ja jos löydät ihmisen joka tuo sinusta esiin parhaat puolesi niin pidä tiukasti kiinni! Sellaisiin ihmisiin ei joka mutkassa törmää.

Elämässäni on niin paljon kiitollisuuden aihetta että voisin jatkaa listaa loputtomiin mutta jätän sen nyt tähän ettette täysin kyllästy. Mutta sen vaan halusin sanoa niillekin jotka treenaavat tavoitteellisesti ja tiukkaa ohjelmaa noudattaen että rentous ja onnellisuus on tärkeintä. Jos mieli on maassa niin silloin laahustavat jalatkin maata pitkin. Parasta on onnellisuus jonka tuntee joka solussa. Silloin kroppa palautuu ja vastaanottaa treenin ilomielin:)

Mistäs te olette kiitollisia?

Olet varmasti monesti törmännyt erilaisiin kisavalmistautumis vinkkeihin. Miten syödä, juoda ja levätä ennen kisaa ja mitä pukea päälle. Juoksukisoissa jalat ovat pääroolissa mutta väittäisin että melkein yhtä tärkeä on se oma pää. Lahjakaskaan pääosan esittäjä ei pysty pelastamaan elokuvaa jos sivuroolin esittäjät ovat huonoja. Samoin ei myöskään jaloilla tee paljoa jos pää pettää kisassa. Siksipä ajattelin antaa joitain omia vinkkejä joilla saada itsestä enemmän irti ja vaalia sitä sitkeyttä mitä kovassa kisassa tarvitaan.

- Oma mantra. Jokin voimaa antava lause johon voi turvautua kun meno muuttuu tuskaisaksi. ”Olen vahva”, ”no pain no gain”, ”rennosti rullaten” tai mikä vaan itselle sopiva lausahdus.

-Treenien ajattelu. Mieti sitä treenimäärää mikä on takana ja niitä rankkoja harjoituksia joista olet selvinnyt läpi. Tiedät että joissain treeneissäkin on tuntunut pahalta mutta olet jaksanut ne läpi väliaikaisesta epämukavuudesta huolimatta.

-Maaliviivan ajattelu. Mieti kuinka mahtavalta tuntuu kun pääset maaliin ja tiedät ettet luovuttanut vaan juoksit minkä jaloista pääsit! Mikään ei ole parempaa kuin se voittajafiilis joka tulee kun tietää antaneen kaikkensa.

-Ennakoi kipu ja tee siitä ystävä eikä vihollinen. Jos juokset kovaa niin silloin sattuu. Piste. Tiedät siis mitä on tulossa joten koita saada kivusta jotain nautintoa sillä se on merkki että kisaat täysillä!

-Mieti muitten tuskaa:) Jos sinulla on jalat tulessa niin todennäköisesti on myös kanssakilpailijalla! Voit siis saada vähän mielenrauhaa kun tiedät että muut ovat samassa veneessä ja käyvät samaa taistelua oman päänsä sisällä.

Ja tiedäthän että olet vahvin, nopein sisukkain, ja rohkein Honeybadger reitillä! Eikun siis juoksija…

But the honey badger don’t care about pain. Honey badger don’t give a ____. It just takes what it wants!

And so should you! Seuraavassa kisassa olet armoton Honeybadger ja otat mitä haluat! Voitto, oma enkka, kauden paras…siinä ei pieni kipu pääse vaikuttamaan:)

Onnea ja rohkeutta kisoihin! Niin, ja sitä samaa myös alkavalle viikolle!

Suunnitelmissa oli juosta lauantaina Pihtisalmen Retro juoksussa 9,4km. Siis periaatteessa sprinttikisa mun maratonjaloilla, haha! Niinpä siis aamulla suunnattiin nokka kohti jotain ilmansuuntaa (Hei! En ollut kuskina joten ei kai mun voi olettaa tietävän mihin päin me ajettiin…?:) ja vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiinkin perillä. Ulkona oli oikein mukavan raikas ilma (lue: aivan jäätävä keli mun Kalifornian standardeilla! Lammikot oli jäässä ja niin oli myös mun näpit). Viimeiset viherpirtelöt vedettiin nassuun autolla ja sitten päästiin vaihtamaan vaatteita charmanttiin vanhaan koulutaloon. Olin onneksi ennakoinut kylmän kelin ja kisavaatetukseksi valkkautui pitkät trikoot ja kahdet hanskat. Pukuhuoneessa pääsin tutustumaan ihaniin kilpakumppaneihin. Oli mukava jutella vihdoin ”livenä” ja löysin keltasormisuudesta kärsivän kohtalotoverin. Huojentavaa kuulla että tämä on ilmeisesti kestävyysjuoksijoiden vitsaus enkä ole ainut luonnon oikku jonka sormet jäätyvät tunnottomaksi heti nollakelejä lähestyttäessä.

No, vihdoin päästiin starttiviivalle ja kisa pamahti käyntiin! Ensimmäisen 400m jälkeen tunsin aika akuutisti että mitään viime viikonlopun puolimaratonvauhtia nopeampaa juoksua ei ole tullut tehtyä, hehe! Jalkoihin sattui mukavasti. Siis oikeasti, oli ihanaa tuntea pitkästä aikaa sitä hyvänlaatuista kipua jaloissa! Tuota vauhtia en ollut juossutkaan viimeksi kuin ennen loukkaantumista tammikuussa joten jalat oli pienessä shokissa ja kaikki kuvitelmat kisan voitosta katosivat kyllä melko nopeasti:) Se ei kuitenkaan menoa haitannut vaan pingoin vuoristoratamaisen mäkistä reittiä menemään minkä jaloistani pääsin. Tämä kuulostaa ehkä hullulta mutta kun puuskutan ylös jyrkkiä mäkiä niin kuvittelen aina tausta ääneksi sen klonksutuksen joka kuuluu vanhoissa vuoristoradoissa kun kärryjä hinataan ylös mäkeä…

Reitti ei tosiaan tuntunut helpolta mutta kisa oli hauska ja loppuun asti puskettiin. Voisin keksiä tekosyitä miksi voittoa ei herunut: liian lyhyt aika palautua puolimaratonista, kipeät akillekset jne. Totuus on kuitenkin se että tunsin itseni yllättävän hyvin palautuneeksi viime viikon puolimaratonista ja syy sijoitukseeni löytyi siitä etten vaan ole juossut noin nopeita vauhteja vielä sekä tietysti siitä että kilpakumppanit olivat niin kovassa iskussa! Koskaan en kisoihin lähde tarkoituksella häviämään mutta jos pitää kärsiä tappio niin Laura Markovaaran kaltaisille juoksijoille häviäminen ei ole ollenkaan kamalaa. Mielestäni on tärkeää juoksijana kunnioittaa kanssakilpailijoita. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin ylimielinen voittaja! Laura taas on hyvä aidon urheiluhengen esimerkki. Mukavalle ihmiselle on myös mukavampi hävitä.

Elikkä päivän saldo oli siis kolmas sija ja paljon hyvää mieltä loistavasta kisasta! Nyt kun on tuo ensimmäinen pyrähdys ”kovaa” juoksua hoidettu pois alta on seuraavalla kerralla taas vähän helpompi päästä mukaan noihin vauhteihin. Pikku hiljaa kroppa tottuu taas vauhdikkaampaan menoon ja se tuntuu hyvältä! Kiirettä ei mulla ole ja sen olen jo oppinut että parasta on vaan nauttia siitä matkasta ja tästä päivästä. Kunto nousee huomaamatta koko ajan mutta siihen ei kannata liikaa keskittyä vaan nauttia joka juoksusta jonka pystyy tekemään. Loukkaantuminen opetti arvostamaan joka kilometriä ja vieläkin välillä juostessa tulee oikein ilon väristyksiä kun se tunne vaan on niin korvaamaton! Niin vapaa ja vahva ja huoleton. Juostessa ymmärrän elämän tarkoituksen. Tunnen sen. Välillä se unohtuu arjen kiireissä mutta sitten juostessa taas kirkastuu ne asiat jotka on oikeasti tärkeitä. Miksi huolehtia pienistä asioista kun elämässä on oikeasti kaikki niin hyvin. On terveys ja rakkaat ihmiset. Mitä muuta sitä voisikaan tarvita?

Ihanaa viikkoa!

RunnersHigh! Olen vieläkin jossain juoksun tuomassa endorfiinipöllyssä! Tiedättehän sen tunteen hyvän kisan jälkeen kun seuraavan viikon saa kulkea jatkuvasti naama virneessä? Oli mahtavaa päästä taas kilpailemaan yli kymmenen kuukauden tauon jälkeen ja parin viikon takaisen vatsakipuihin päättyneen yrityksen jälkeen. Ja ajatella että muutamia kuukausia sitten kesän alussa olin jo vaipua epätoivoon ja ajattelin etten enää koskaan pääse juoksemaan. Mitä tästä opimme? HOPE! (Hold On, Pain Ends!)

Vaikka kuinka näyttää synkältä niin täytyy vaan sinnitellä. Kaikki kääntyy kyllä vielä hyväksi sillä ”everything will be alright in the end. If it’s not alright, it’s not the end”. No niin, siinä vähän kliseisiä motivaatiolauseita viljeltynä mutta ne on kyllä totta ja auttaa silloin kun on vaikeita aikoja (tai pohkeet tulessa puolimaratonin aikana:). Mistä puheen ollen…

Vantaan puolimaratonia edeltävänä päivänä tein lyhyen puolen tunnin juoksun testatakseni jalkoja. Ja hyvältä tuntui muuten paitsi että kenkien vaihdon myötä olivat pohkeet ja akillesjänteet tosi kipeitä ja jumissa. Mutta jostain syystä se juoksu silti tuntui niin hyvältä. Se oli sellainen maaginen juoksupäivä jolloin tuntee leijailevansa pumpulipilvillä vaikka tosiasiassa jumpsutin menemään Pirkkolan kuntosalin matolla. Ja siitä on taivas kaukana, haha! Kuuntelin musaa ja jammailin ja lauloin mukana juostessa (siis lauloin äänettömästi koska en tahdo kiduttaa muita treenaajia). Ja fiilis oli niin hyvä! Sen jälkeen jatkoin ruokaostoksille ja kuulokkeet päässäni olinkin ihan omassa maailmassani. Jatkoin ulkopuolisille luultavasti erittäin hölmön ja hämmentävän näköistä dancepartyani (ja minultahan puuttuu rytmitajun antava geeni täysin) ympäri ruokakauppaa. En edes jaksanut välittää kummeksuvista tuijotuksista, -oli vaan niin hyvä olo.

Sunnuntaina ennen kisaa alkoi vähän jännittää mutta vieläkin oli vaan tosi hyvä fiilis. Tankkaus oli onnistunut hyvin. Olo tuntui energiseltä ja kevyeltä. Lähtöviivalla pidettiin hauskaa alkuverryttelyä musiikin tahdissa josta tuli mieleen jotkut vanhat aerobic-kotitreeni videot. Oli myös hauska nähdä tuttuja naamoja startissa ja se toi hyvän tiimitunnelman koko touhuun vaikkei juoksu varsinaisesti joukkuelaji olekaan. No, minuuttia ennen lähtölaukausta muistin sitten GPS kelloni olemassaolon mutta se ei ehtinyt käynnistyä ennen kisaa joten ilman kelloa mentiin. Hemmingin sisaruksista Annista ja Ellistä sain loistavaa vastusta koko matkaksi. Heti alkumetreiltä kireät pohkeeni huusivat apua tuskissaan mutta henki kulki kuin unelma. Juoksin Hemminkien vieressä melkein koko kisan sillä yritin säästellä jalkojani. Niin pitkän tauon jälkeen ei ollut hajuakaan kuinka jalat kestäisivät tuon matkan.

Viisi kilometriä ennen maalia oli vielä tosi hyvä fiilis joten ajattelin ottaa riskin ja kiihdyttää. Riski kannatti sillä jalat jaksoivat hyvin ja pääsin irtautumaan kilpasiskoistani! Ihanan energia boostin sai lopussa kun pikku lapset seisoivat tien vieressä kannustamassa ja tarjoamassa yläfemmaa:) Oli pakko juosta reunaa myöden ettei jätä heitä roikkumaan, haha! Aika ei ollut kummoinenkaan vanhaan ennätykseeni verrattuna, mutta ottaen huomioon puolen vuoden juoksutauon olin tosi tyytyväinen. Maalin pääsy tiukan kisan jälkeen tuo niin mahtavan fiiliksen että sitä ei voi sanoin kuvailla tai toisille selittää. Se on jotain mikä täytyy itse kokea. Olin myös niin onnellinen että kavereilla oli mennyt tosi hyvin! Kaikilla oli hyvä päivä ja se on parasta se!

En edes malta odottaa että pääsen taas seuraavan kerran startti viivalle. Kunhan jalat toipuvat tästä koetuksesta:)

Onnea kaikille juoksijoille ja suuret kiitokset kannustajille sekä loistavista kisajärjestelyistä vastanneille toimitsijoille ja kisatyöntekijöille!

Venyttely on minulla se asia joka varmaan ensimmäisenä unohtuu jos on kiire. Aina niin tehokkaana suorittajana sitä helposti ajattelee että venyttelystä ei tule mitään suoranaista hyötyä juoksuun niin ei haittaa jos ei ehdi. No, ehkä venyttely ei varsinaisesti auta juoksua paljonkaan mutta sen pois jättämisellä voi kyllä olla suurikin negatiivinen vaikutus. Hello injuries!

Välttääkseen vammoja jotka tottakai vaikuttavat treeneihin ja kehitykseen kannattaa pitää venyttely osana rutiinia kiireisimpinäkin aikoina. Paras venyttely ennen juoksua onkin dynaaminen venyttely. Tämä sopiikin mainiosti kärsimättömille venyttelijöille kuten minulle. Dynaamisessa venytyksessä ei pysäytetä venytystä liikkeen ääripäässä vaan jatketaan liikerata läpi matkien luonnollista liikkumista mutta vain hieman liioitellusti/ korostetusti. Tutkimusten mukaan staattinen venyttely ennen urheilua voi heikentää lihasvoimaa kun taas dynaamisella venyttelyllä tätä vaikutusta ei ole. Juoksijalle hyviä liikkeitä ovat muun muassa:

- lunges/askelkyykky vartalon kierrolla

- high knees/ polvet ylös juoksu

- butt kicks/ juoksu yrittäen tuoda jalkaa takana ylös kohti takamusta

- varpailla kävely

-pohkeiden ja akilleksen venytys nojaamalla vähän etukenoon ottaen samalla tukea käsillä esim. seinästä. Sitten tuo painoa vuorotelle varpaille nostaen kantapään ilmaan ja takaisin painaen kantapään maahan. Tee liike rytmikkäästi kevyesti ”pompahdellen”

- lantion pyöritys (kuvittele näkymätön hula hoop:)

- jalan potkaisu suorana eteen/ylös kävellessä (venyttää takareittä)

Nämä dynaamiset liikkeet eivät vie paljon aikaa mutta voivat estää monet loukkaantumiset säännöllisesti tehtynä! Treenin jälkeen voi sitten venytellä normaalilla staattisella venytyksellä (jos ei ole liian kiire suihkuun ja ruokapöytään kuten omassa tapauksessa usein vaikuttaa olevan…haha, hups!).

Päivän opetus: VENYTTELE!

Tee niin kuin sanon, ei niin kuin teen…

Taas siunautui yllätysjuoksu eteeni. Sain tiedon uudelta ystävältä ja mahtavalta juoksukamulta, että voisin päästä vielä ensi viikonlopun puolimaratonille mukaan. No eihän sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä! Tietysti perfektionisti puoleni huuteli korvaan että ei vielä kannata lähteä kisaamaan kun kuntokin on niin kaukana entisestä. Ja pöh, sitä saa odottaa loppu elämänsä jos meinaa vasta ”täydellisen” kunnon saavutettuaan kilpailla! Oon ihan hyvä juoksija juuri tälläkin hetkellä, tämänhetkisen kuntoni kanssa. Aina voi parantaa ja kisaamallahan sitä parhaiten kehittyy mutta ”täydellistä” juoksijaa musta ei tuu koskaan. Mikä ikinä se ”täydellinen” juoksija sitten olisikaan…

Kaikilla meillä on haasteita jotka estävät täydelliseksi juoksijaksi pääsyn. Ja se on hyvä sillä täydellinen juoksija ei taitaisi olla kovinkaan hyvä ihminen. Meillä maallikoilla kun on myös muita asioita jotka vievät energiaa ja huomiota juoksulta. Toisilla on lapsia jotka vievät aikaa urheilulta, toisilla töitä tai koulua, sairastunut sukulainen, tai jokin muu harrastus joka myös vie aikaa (tiedän, juoksuhan on se paras harrastus, hehe…). Ihmiset on myös erilaisia. On omia luonteenpiirteitä jotka tekevät meistä ihanan yksilöllisiä mutta eivät aina edistä sitä juoksu uraa. Toiset nauttivat myöhäisistä baari illoista tai viinilasillisesta illalla. Jotkut eivät malta pitää lepopäivää ja juoksevat itsensä ylikuntoon tai rasitusvammoihin. Ja taas toiset jäävät mieluummin sohvan pohjalle, syövät liian paljon pullaa, eivät syö tarpeeksi, valvovat myöhään, harrastavat ”liian montaa” lajia, eivät ole tarpeeksi voitontahtoisia ja itsevarmoja, ovat liian itsevarmoja…

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meidän luonteenpiirteemme ja inhimillisyytemme estävät täydellisyyden treeneissä. Täydellinen juoksija olisi kuin kone. Kaikki kontrolloitua ja tehokasta ja tarkkaan mitattua jotta parhaaseen kuntoon päästään. Mutta ei se kyllä kuulosta täydelliseltä enää. Eikö juoksu ole täydellistä silloin kun se on vapaata ja riemukasta? Niin ihanan epätäydellistä kun huonoina päivinä askel painaa ja tahto joutuu koetukselle? Sitten seuraavana päivänä leijutaan pilvissä höyhenenkevyen askeleen tahdittamana. Juostaan koska jokin sisällä kaipaa sitä. Kaipaa juosta lujaa veren kohistessa ja hengityksen kiihtyessä ja jalkojen polttaessa ah niin ihanasti! Ja parasta on että ”lujaa” on eri vauhti joka päivänä. Se siinä onkin niin täydellistä! Joka päivä juokset niin lujaa kuin pystyt ja toisena päivänä se on kovempaa kuin toisena mutta kuka sitä mittaa? En minä ainakaan! Ja kehottaisin että et mittaisi sinäkään. Jos olet skeptinen niin kokeile vaan vaikka viikon verran. Juokse ilman sykkeen tai vauhdin mittaamista. Hengityksen tahti kertoo kaiken tarvittavan ja vauhdin tuntee jalat. Siinä on täydellinen juoksu.

Puhun tietysti nyt kengistä. Kaikkihan tietää että huonosti istuvilla kengillä ei juoksusta tule mitään ja ellei Afrikan paljasjalkaisista vauhtihirmuista tahdo katsoa mallia niin hyvät kengät ovat juoksijan”must”.

Mitkä sitten ovat hyvät kengät? No se riippuu ihan juoksijasta ja matkasta. Lyhyemmille matkoille soveltuvat hyvin kevyemmät kengät joissa jäljitellään vähän sitä paljasjalka fiilistä. Näissä kengissä on ohuempi pohja ja vähemmän vaimennusta jolloin kenkä kevenee ja sitä myötä kevenee myös askellus. Pidemmillä matkoilla (esim.maraton) tarvitaan yleensä jo vähän enemmän vaimennusta pohjaan jotta vältyttäisiin vammoilta kilometrien karttuessa. Kuitenkin näihin yleistyksiin vaikuttaa muutkin asiat kuten juoksualusta. Jos treenaat paljon kovalla asfaltilla on parempi saada kengistä vaimennusta kun taas hiekkapoluilla pärjää kevyemmillä kengillä. Myös juoksijan paino vaikuttaa iskutukseen ja kevyemmät selviävätkin yleensä vähän kevyemmillä tossuilla. Kengän painoa ja pohjan paksuutta kannattaa vaihdella lenkin mukaan. Esimerkiksi kovissa vedoissa tai kisassa käytetään kevyempää kenkää ja treeneissä vähän raskaampitekoista. Tähän lyödään päälle sitten vielä askelluksen määrittämät kriteerit (esim. Pronaatiota korjaavat kengät tai ihan vaan neutraali malli). Ja sitten vielä ne eri kenkämerkit! Jokaisen valmistajan kengät istuvat hieman eri lailla. Toiset sopivat paremmin leveämmälle jalalle ja toiset kapealle. Siinä menee jo pää pyörälle kun koittaa valita ne oikeat kengät!

Tällä hetkellä tuskailen juuri tämän ongelman kanssa. Ja mielestäni ainoa tapa löytää hyvät kengät on vain kokeilla. Ja kun hyvät löytyy niin kannattaa pitää kynsin ja hampain niistä kiinni, haha! Mulla kävi niin ikävästi että hyväksi todetut Adidaksen Bostonit muuttuivatkin loukkaantumisen jälkeen käyttökelvottomaksi. Syy tähän on vieläkin mysteeri mutta testattuani eri merkkisiä kenkiä täytyy kyllä todeta että siltikin Adidas istuu omaan jalkaani parhaiten. Taitaapi olla vaan sen mallin vaihdos edessä. Ehkäpä voisin testata adizero boostia? Tai Ace? Jotain olisi testattava sillä nykyiset 5v vanhat kenkäni ovat kyllä jo nähneet parempia päiviä…

Tuntuu kuin hyvästelisi vanhaa ystävää kun Bostonit joutuvat jäämään telakalle. Ei kai auta muu kuin lähteä tekemään uusia tuttavuuksia! Unelmakenkäni hoi, missä olette? Teitä kaivataan pikaisesti!

T: kipeät jalka parkani

Update: Ostin Adizero Ace kengät! Katsotaan miten toimii!

Sain viikolla kutsun kaverilta pieneen polkujuoksu sprinttikisaan ja kun kyytikin järjestyi niin päätin lähteä pitkän koulupäivän päätteeksi katsomaan mistä on kyse. Ja onneksi menin! Oli meinaan niin hauskaa! En tiedä kuinka paljon juoksuaskeleita siinä loppujen lopuksi oikeasti otin kun ”tekniseksi” kuvailtua reittiä rämmin eteenpäin. Kisa pärähti käyntiin kahdentoista osanottajan voimin ja heti päästiin kunnon mäkiä kipuamaan. Juurakoista ja kallioista ei ollut puutetta ja liukkailla sileäpohjaisilla lenkkareillani luistelin märillä sammalmättäillä. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa kun kipusin melkeinpä nelinkontin kallionrinnettä ylös.

Nukuin tosi huonosti edellisen yön ja olin ihan poikki pitkän päivän jälkeen mutta kummasti piristyin kun pääsin poluille! Ja hyvä niin sillä skarppina sai olla jottei lentänyt rähmälleen juurakkoon tai saanut nilkuttaa nyrjähtäneen nilkan kera kotiin. Alussa jo varoiteltiin että tätä reittiä ei helpolla alle puoleen tuntiin juokse ja luulin sen ensin olevan vitsi. Eihän 5km nyt niin kauaa voi kestää? No, kestihän siinä. Puoli tuntia ja kahdeksantoista sekuntia loikin metsikössä ja pari kertaa ehdin eksyä reitiltäkin. Ei sen takia että reitti olisi ollut huonosti merkitty vaan taisin tuijottaa liian tarmokkaasti jalkoihini kompuroinnin pelossa. Kaiken kaikkiaan oli kyllä loisto kokemus ja ymmärrän lajin viehätyksen! Ehkäpä eksyn vielä joskus uudelleen poluille aka ryteikköön mutta jos tosissaan meinaa polkujuoksua harrastaa niin kunnon nastakengät ovat ”must”.

Seuraavana päivänä vedin rennon kiihtyvän tempo juoksun joka meni aivan nappiin. Mallisuoritus siinä mielessä että se kiihtyi tasaisesti koko matkan ja vaikka ihan loppu mentiin aika lujaa niin ei kuitenkaan mennyt hapoille asti. Palautuminenkin oli tosi nopeaa eikä tuntunut jälkeenpäin raskaalta. Ihan hauskoja treenejä tällä viikolla siis! Haha mun treenien joustavuus takaa sen että on aina jotain ylläri-treenejä pitämässä mielenkiintoa yllä! Vaihtelu virkistää, eikö vain?

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Otsikko taisi jo paljastaa sen epäillyn syypään kuukauden kestäneisiin vatsavaivoihini. Olen aina ollut jugurtin ylin ystävä vaikka en oikeastaan muita maitotuotteita syökään. Siksi en osannut alkuun edes epäillä että vanha ystäväni jugurtti olikin ryhtynyt hyökkäykseen elimistöäni vastaan. Olin aikaisemmin tutkimuksia lueskellessani törmännyt juttuun siitä kuinka suomalainen maito on erityisen allergisoivaa ja aiheuttaa monille yliherkkyyttä ja vatsanväänteitä vaikka muun maalaiset maitotuotteet eivät aiheuttaisikaan oireita. Tämä johtuu ilmeisesti siitä että Suomessa on paljon A1 maitoa tuottavia lehmiä. Näissä lehmäroduissa mutaation seurauksena yksi maidon aminohapoista proliini on vaihtunut histadiiniin. Tämä histadiinia sisältävä proteiini pilkkoutuu ruoansulatuksessa siten että se voi imeytyä verenkiertoon aiheuttaen vatsan oireilua. A1 maito on myös yhdistetty muun muassa diabetekseen, tulehdusreaktioihin, sekä lisääntyneeseen limaneritykseen. Myös maidon prosessointi kuten homogenointi aiheuttaa ongelmia. Maidon luontaiset rasvat pilkotaan tässä mekaanisessa prosessissa pieniksi rasvapalloiksi jotka pääsevät läpäisemään suoliston seinämän ja päästävät mukanaan muita proteiineja johtaen jälleen elimistön oireiluun.

Kärsittyäni kuukauden verran mahakivuista ja jouduttuani pysyttelemään aina näköetäisyydellä lähimpään vessaan tajusin että tämä ei voi olla enää normaalia. Eikä mahatautinikaan nyt näin kauan voinut kestää. Oireilukin oli muuttunut niin että maha oli koko ajan kuralla mutta kroppa keräsi nestettä ihan hulluna johtaen turvonneisiin ja painaviin jalkoihin, kipuileviin niveliin, ja väsyneeseen oloon. Rupesin sitten miettimään mikä oli muuttunut kun tämä oireilu alkoi. Ja silloin tajusin että oireet alkoivat kun muutin uuteen asuntooni ja aloin ostamaan lähikaupasta Valion maitorahkaa ulkomaalaisten tuotteiden sijaan. Kokeilun vuoksi jätin sitten maitotuotteet pois ja kas kummaa, kahdessa päivässä kaikki turvotus oli hävinnyt! Jalat tuntuivat taas kevyiltä ja väsynyt ja tunkkainen olo katosi.

Nyt löysin kaupasta saman merkkistä jugurttia (FAGE) jota olin syönyt USAssa. Halusin kokeilla voisiko se tosiaan olla suomalainen maito joka soti mahaani vastaan? Söin sitä jugurttia eilen ja tänään ja vielä ei ainakaan ole turvotuksen häivääkään näkyvissä. Mitään en voi 100% varmuudella mennä väittämään mutta ei tarvitse olla nero vetääkseen tästä kokeilusta aika selkeät johtopäätökset. Taidanpa tästä lähtien pysytellä kaukana suomalaisista maitotuotteista ja kehotankin muita vatsanväänteistä kärsiviä tekemään samanlaisen ihmiskokeen. Mitään ei voi menettää mutta parhaassa tapauksessa oireet katoavat ja elämänlaatu varmasti paranee. Ja kuten sanoin, itselläni näyttää toimivan vielä ulkomaalaiset tuotteet joten jos maitotuotteista pitää niin niistäkään ei välttämättä tarvitse kokonaan luopua.

Olisi mielenkiintoista kuulla jos muilla on samanlaisia kokemuksia joten kertokaahan jos kokeilu toimii teilläkin!

Aloitetaan huonoista niin saadaan ne pois alta. En päässyt maaliin eilen maratonilla. 17km juoksin ja sitten jouduin keskeyttämään. Hyvä uutinen on kuitenkin se että keskeytys ei johtunut jalasta tai mistään muusta vammasta joten olen täysissä voimissa ja valmiina kovaan treeniin! Keskeytys tapahtui koska mahani irtisanoi itsensä täysin. Jo neljä viikkoa olen tapellut vatsaongelmien kanssa ja luulin sen olevan jollain tavalla mahatautini seurausta kunnes tajusin että oikeastaan oireilut alkoivat jo vähän ennen sitä ja ovat jatkuneet nyt pari viikkoa sen jälkeenikin. Toisin sanoen siis maha on ollut enemmän tai vähemmän kuralla viimeisen kuukauden ja se on vaikuttanut juoksuun aika paljon. Vaikea pitää nestetasapainoa yllä ja maratonille lähtiessäkin oli sellainen olo että neste ei vaan imeydy niin kuin kuuluisi vaan jää vellomaan mahaan tai kerääntyy kivuliaasti turvotuksena jalkoihin ja mahaan. Viiden kilometrin kohdalla mahassani oli jo meneillään toinen maailmansota mikä oli todella turhauttavaa sillä jalkani tuntuivat pitkästä aikaa todella hyviltä. Siksi sinnittelinkin vielä seuraavat kaksitoista kilometriä mahan muuttuessa aina vaan kivuliaammaksi ja äänekkäämmäksi kunnes jouduin tekemään äkkipysäyksen ja pinkomaan pusikkoon välttääkseni täys-katastrofin. Itku taisi tirahtaa siinä pusikossa kun jouduin hylkäämään sen hetken kolmospaikkani. Neljäs naisjuoksija tuli vasta muutamia minuutteja myöhemmin ja metsiköstä katselin kun hän viiletti ohitse. Siitä mut sitten kuskattiin takaisin lähtö alueelle jossa vietin lopun ajasta vessassa ja nurmikolla maaten. Tokenin siihen mennessä kun miehet kaarsivat kentälle maalisuoralle ja hurrasin Turun Urheiluliiton Matti Rauman ja Jukka Keron hienoille hopea ja pronssi suorituksille.

Vaikka päivä ei todellakaan mennyt niin kuin olin toivonut oli kokemus silti kaiken kaikkiaan positiivinen. Sain takaisin luottoa jalkoihin ja uskon että jo muutaman kuukauden laatu treeneillä pääsen takaisin todella hyvään kuntoon. Jos mahani olisi ollut menossa mukana niin uskon että ihan ok aika olisi tullut eilenkin. Ei ennätystä mutta silti ihan hyvä aika. Oli myös mukava tutustua moneen juoksija kollegaan. Aivan mahtavia tyyppejä!

Toinen positiivinen asia on se että uskon löytäneeni syyn mahan oireiluihin ja turvotukseen. Siitä lisää kunhan teen ensin pientä ihmiskoetta itselläni. Raportoin sitten osuiko hypoteesi oikeaan:)

Tälläinen juoksu siis tällä kertaa. Aina ei mene asiat putkeen mutta tulipahan hirveä kisahinku nyt kun sain vähän maistiaista! Ja ei kaduta yhtään että lähdin yrittämään. Monella muullakin meni juoksu plörinäksi eilen vaikka takana oli pitkä ja tunnollinen valmistautuminen. Maraton on kisa jonka aikana ei koskaan tiedä mitä voi sattua. Joskus kaikki palaset loksahtavat paikalleen ja treenin tulos näkyy juoksussa ja toisinaan palat menevätkin hukkaan. Silloin ”täydellinen” juoksu ei ole mahdollista. Joka tapauksessa kaikki tekevät parhaansa ja iloitsevat niiden puolesta joilla meni hyvin. Seuraavalla kerralla kun voikin roolit olla jo vaihtuneet.

Tästä innolla ja hyvillä mielin kohti kehittävää treenikautta! Ja voipi olla että käväisen myös jossain kisassa testaamassa jalkoja uudelleen:)