Jos kysyisin mikä tuottaa eniten kasvihuonekaasuja ja täten vaikuttaa ilmastonmuutokseen, mitä arvaisit?  Moni uskoo että moottoriajoneuvot ja liikenne on suurin osallinen maapallon lämpenemiseen joka pahimmillaan voi johtaa laajojen alueiden muuttumiseen autiomaiksi, ruoka- ja vesipulaan, ja lopulta näistä johtuviin sotiin ja konflikteihin.  Mitä jos sanonkin että arvauksesi voi olla väärässä?

Suurin kasvihuonekaasujen tuottaja ei ole liikenne vaan lihateollisuus.  Lihan tuottaminen vie hurjia määriä luonnonvaroja veden, ruoan, ja kuljetukseen, pakkaukseen ym. liittyvän polttoaineen muodossa.  Yksi suurimmista ongelmista on ”maailman keuhkojen” vahingoittaminen eli sademetsien (ja miksei muidenkin metsien) raivaaminen laidunmaaksi.   Lihatuotannosta kertyy myös suuria määriä jätettä (kakkaa suomeksi sanottuna).  Nämä jätökset tuottavat 65% maailman NO päästöistä (monin verroin haitallisempi ilmakehälle kuin tunnetumpi CO2) sekä yhtä paljon metaani päästöjä kuin liikenne.  Puolet maailman kasvihuonepäästöistä johtuu lihateollisuudesta kun taas vertauksen vuoksi liikenne tuottaa 13% päästöistä.

Miksi siis puhutaan vaan kokoajan pyöräilystä autoilun  sijaan ja lyhyemmistä suihkuista? Ledivaloihin vaihdosta?  Tottakai nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä muutoksia jotka jokainen voi helposti ottaa osaksi omaa elämäänsä.  Mutta kun lihateollisuus tuottaa niin paljon suuremman osan päästöistä miksi siitä ei puhuta ollenkaan?  Miksi ei kehoteta vaihtamaan hampurilaista kasvispihviin ja jauhelihaa linsseihin?  Olisiko se niin vaikeaa?  Ehkä on koska se edellyttäisi astumista ulos omasta ”comfort-zonesta” ja muuttamaan piinttyneitä tapojaan.  Ei haluta vaihtaa lihapullia kasvispulliin koska lihapullia on ”aina syöty” ja ne ”maistuu hyvältä”… ja tuskin kasvisruoalla selviää edes hengissä.

Mitä monet eivät ajattele on se että kasvisruokavalio auttaa sekä terveyttä, planeettaa, että eläimiä.  Win, win, win!  Monet nykyajan krooniset sairaudet voidaan estää tai parantaa kasvisruokavaliolla.  Kasvihuonepäästöjen tuotto vähenee puoleen vegaaniruokavaliolla sekasyöjiin verrattuna.  Lihateollisuus on aiheuttanut myös 91% Amazonin sademetsän hakkuista.  110 eläinlajia kuolee sukupuuttoon joka päivä sademetsien tuhoutumisen takia.  Liha ja maitoteollisuus käyttää kolmasosan maailman makeasta vedestä ja 45% maamassasta. Kaikki tämä tuho voitaisiin estää kasvisruokavaliolla.  Se ei ihmiseltä paljoa vaadi muuta kuin opittujen tapojen muuttamista.  Tällä hetkellä ympäri maailmaa lapset kuolevat nälkään kun ruoka myydään lihantuotantoon eläimille syötettäväksi.  Kapasiteettiä olisi tarjota ruokaa kaikille maailman ihmisille (ja siitä jäisi vielä ylikin!) jos sitä ei käytettäisi karjan lihottamiseen.  Sekasyöjän ruoan kasvatus vie 18 kertaa enemmän maa-alaa kuin vegaanin.

Väestönkasvun seurauksena lihaan perustuvan ruokavalion käyttäminen koko ihmiskunnan ruokkimiseen on sula mahdottomuus.  Kun sata vuotta sitten maapallolla oli noin rapiat 1,5 miljardia ihmistä lähestymme nyt lähes viisinkertaista määrää (7,3 miljardia).   Viimeisimpien miljardien lisäykseen kulunut aika on vain noin 12 vuotta.

No niin nyt riittää kai jo tämä saarna ja pahoittelut jos se siltä kuulosti. On vain välillä niin turhautunut ja avuton olo kun katsoo mihin suuntaan maailma on menossa ja tuntuu että kukaan muu ei välitä.  Uskon myös että monille tämä kaikki tieto tulee yllätyksenä ja toivon että kirjoitukseni herättelisi tekemään muutoksia tai ainakin miettimään asiaa enemmän.

Minkälaisen maailman sinä tahtoisit jättää lapsillesi tai lapsenlapsillesi?  Itse ainakin toivon että tulevat sukupolvetkin saavat nauttia majesteettisistä metsistä, uida puhtaassa merivedessä ja nähdä lukemattomia kalalajeja täyttävän nämä vedet.  En tahdo että susia, sarvikuonoja tai nenä-apinoita löytyy enää kirjojen kuvista tai eläintarhojen vankeudesta. Toivon että joku muukin tuntee samoin.

Jos asia kiinnostaa enemmän suosittelen myös katsomaan Cowspiracy dokumentti-elokuvan jonka pitäisi löytyä mm. netflixiltä.

7 billion                                                         2011      12 years (kirjoittaja lisänny taulukkoon)

Usein lenkkeillessäni ilman seuraa tykkään kuunnella jotain hyvää podcastia.  Viime päivinä lenkillä olen kuunnellut muutamaa meditaatioon liittyvää ja se on pistänyt ajattelemaan että josko minäkin voisin siitä hyötyä.  Olen luonteeltani tyypillinen perfektionisti ”type-A”-suorittaja joita nykyajan yhteiskunta tuntuu ihannoivan.  Kaiken pitäisi aina olla tehokkaampaa ja tuottavampaa.  Jos jotain täytyy tehdä niin se pitää tehdä ITSE ja KUNNOLLA (=lue ”täydellisesti”)!  Ensin työt ja sitten huvi.  Vaikka joissain tilanteissa tästä ”luonnetyypistä” on hyötyä ja esimerkiksi sen takia olen ollut niin hyvä koulussa niin olen huomannut että ainakin itselleni se on todella tuhoisa.  Nuorempana se ajoi minut melkein kuolemaan asti mutta ironisesti sen avulla sain myös kaivettua itseni pois siitä tilanteesta.  Kuolema kun ei sopinut suunnitelmiini.

Se kokemus sai kuitenkin pikkuhiljaa tajuamaan kuinka särkyvää elämä on.  Ajattele kaikkia niitä asioita kehossa ihan solutasolta lähtien joiden täytyy mennä juuri oikein että pysyt hengissä. Myöskään mitään takeita ei ole siitä että olisit hengissä vielä ensi vuonna tai huomenna. Tajusin vihdoin että suorittaminen ei ole elämää.  Siitä lähtien olen ”työstänyt itseäni”, karsien pois niitä piirteitä jotka ovat haitallisia oman ”parhaan elämäni” saavuttamiseksi.  Olen muuttunut paljon varsinkin parin viime vuoden aikana.  Stressaan paljon vähemmän kuin ennen, yritän sallia itselleni epätäydellisyyden.  En vielä ole siinä pisteessä missä tahtoisin olla mutta olen niin paljon onnellisempi.  Ja olen oppinut nauttimaan tästä matkastakin.  Minulla ei ole kiirettä vaan päivä kerrallaan koitan jatkaa kohti sitä minää joksi tahdon tulla.

En sanoisi että suorittajaluonteessa kaikki on pahaa.  Yritän vaan nykyään kanavoida suorittamista sellaiseen aikaan ja paikkaan ettei se vie koko elämää ja tuhoa minua.  On vaikea tukahduttaa ajatusmaailmaa jonka on omannut koko ikänsä (tai johon on kasvanut?) mutta mitä enemmän saan päästettyä siitä irti sitä syvempään pystyn hengittämään.  Ennen tuntui että pienikin muutos ”suunnitelmaani” oli maailman loppu.  Särkynyt vesilasi oli maailmaa suurempi katastrofi!  Nykyään vaan ihailen pirstaleita.  Kuinka kauniisti ne kimaltaa kuin timantit puisella parketilla.  Hengitän syvään muutaman kerran ja hymyilen.  Onneksi kävi niin hyvä tuuri ettei lemmikit tai omat varpaat jääneet alle!  Sitten haen rikkakihvelin ja muutamalla lakaisulla kaikki on entisellään.  Paitsi laseja on yksi vähemmän.

Vieläkin tahdon olla hyvä koulussa ja hyvä, noh kaikessa mitä teenkin, mutta olen oppinut vetämään rajan itselleni milloin riittää.  Osaan kuunnella itseäni paremmin ja höllätä silloin kun tuntuu että olen ajamassa itseäni uuvuksiin.  En aina onnistu siinä vieläkään mutta yleensä kyllä ja sen huomaa siitä että nykyään elämä on valoisaa.  Jopa ihanaa

Tämä teksti lähti nyt vähän raiteilta mutta piti sanoa että usein juoksu tuntuu meditaatiolta. Ainakin silloin kun pääsee luonnon helmaan.  Koitan ehkä myös yrittää muutamaa podcastissa annettua hyvää neuvoa meditaatioon liittyen.  Pieniä asioita joilla ehkä voi pienentää stressiä päivittäisessä elämässä.  Katsotaan muistanko tehdä näitä ja alanko stressaamaan siitä saanko ne suoritettua

Mukavaa ja stressitöntä syksyä ja hyviä meditaatioita (juoksuja ) !

Huh huh! Suomessa ollaan vihdoin! No, itse asiassa on oltu jo kohta kaksi viikkoa mutta jetlagin, opintojen, juoksun ja gradu-projektin yhdistelmä takasi sen että nyt vasta ehdin kirjoittelemaan. Hyvät uutiset on että nilkka tuntuu vihdoin melkein normaalilta. Siinä oli pitkään jotain ihme ”jälki-kipuiluja” jos yritti juosta liikaa mutta nyt alkaa tuntua jo siltä että voisi vihdoin tuoda pitkiksetkin taas mukaan kuvioon. Tässä on nyt vierähtänyt yli puoli vuotta ilman säännöllisiä pitkiksiä ja kyllä niitä nyt alkaa olla jo ikävä! Tarkoitus olisi saada pitkikset taas osaksi treeniohjelmaa niin että olisi saumoja maratonille. En kuitenkaan halua kiirehtiä sen kanssa nyt vaan tavoitteena olisi saada jakso kunnon treeniä alle ennenkuin lähden miettimään kisaa.

Mutta juoksu on lähtenyt rullaamaan ihan mukavasti täällä Suomessa! Vaikka vähän on Kalifornian aurinkoa ja shortsikelejä ikävä niin kyllä keskuspuiston vehreissä poluissa on oma viehätyksensä. Sateellakin fiilis on ollut lähinnä raikas kun lämpötilat on kuitenkin pysytelleet selvästi plussan puolella. Aika huvittavaa että vaikka suurimmaksi osaksi juoksen keskuspuistossa niin silti sieltä löytyy aina polkuja joita en ole juossut. Pitäisi kai vähän juosta muitakin reittejä kuin sitä yhtä hyväksi havaittua Tähän asti normijuoksut on olleet tunnin pyrähdyksiä hitusen päälle nelosen vauhtia. Ihan hyvin siis on  kulkenut jetlagin jälkihöyryissäkin. Olin myös onnellinen kun Suomeen päästyäni mua odotti Adidaksen Boston boostit jotka oli tulleet postissa sillä aikaa kun olin kesätöissä USAssa. Ehdottomasti mun lempikengät tällä hetkellä ja lenkkareitahan ei koskaan voi olla liikaa, eikö vaan?

Anteeksi että tuli vähän pikakuulumisia nyt mutta yritän ehtiä kirjoittelemaan taas enemmän. Hyvää syksyn alkua kaikille!

Hei taas pitkästä aikaa! Pahoittelen että nyt kesän ajan on ollut aika hiljaista blogissa. Työt ovat vieneet suuren osan ajastani ja nyt olen myös yrittänyt täältä etäältä koordinoida gradu tutkimustani. Siihen muuten vielä ehtii mukaan mikäli aihe (juoksijoiden vatsaongelmat) kiinnostaa. Sekä oireilevia että oireettomia juoksijoita kaivataan joten lähetä viestiä elisa.karhu@helsinki.fi ennen perjantaita jos haluat mukaan!

Koska kiirettä on piisannut niin täältä tuleekin nopea ruokapäiväkirja postaus. Edelliselle ruokapäiväkirjalleni toivottiin jatkoa joten olkaapa hyvät! Tänä lauantaina jolloin kirjasin syömiset ylös oltiin veljeni kanssa Disneylandissa. Yritin myös suurinpiirtein kirjata syömisten ajat tällä kertaa kun edellisessä postauksessa vain listasin määrät.

Elikkä herätys oli tuolloin kello 6:00 ja seitsemän nurkilla suuntasin salille tekemään pienen lenkin ennen lähtöä. Joskus syön ennen juoksua jos juoksen aamulla ja toisinaan taas en. Riippuu kuinka paljon ja kuinka myöhään olen syönyt edellisenä iltana ja onko aamulla heti nälkä vai pärjääkö lenkin yli. Lenkin jälkeen (kahdeksan nurkilla) söin pienen smoothien jossa oli kaksi isoa banaania ja Romaine salaatin kerä. Söin myös ison kulhollisen pinaattia ja autossa matkalla Los Angelesia kohti söin kilon vesimelonia. Disneylandissa aamupäivällä söin mansikoita välipalaksi kilon verran. Joskus puoli kolmen maissa pidettiin taukoa veljen kanssa pysähdyttiin syömään. Söin Romaine salaattikerän sekä neljä papaijaa. Myöhemmin (17:00-20:00) laitteisiin jonottaessa söin 1250g bataattia. Olimme Disneylandissa sulkemiseen asti (eli puoleenyöhön) ja silloin söin muutaman ison porkkanan ja ISON omenan. Sen jälkeen edessä oli parin tunnin ajo kotiin. Kotiin päästyä 2:45 aamulla oli vielä vähän nälkä ja koska en pysty nukkumaan nälkäisenä niin söin vielä yhden ison banaanin ja vähän yli puoli kiloa mustikoita.

Siinä oli siis yhden päivän retkieväät

Yleensä en ikinä valvo noin myöhään koska silloin olen ihan hyödytön raato seuraavat pari päivää mutta laatuaika veljen kanssa oli liian arvokasta jättää käyttämättä!

Nyt vielä tutkimuksen järjestelyä ynnä muuta hommaa ensi viikko ja sitten lauantaina onkin nokka kohti suomea! Kääk, tähän aikaan ensi viikolla alkaakin koulu taas…mihin se kesäloma meni?!

Nähdään pian!